Tämä on jännittävä blogi kaikille elämänjanoisille ihmisille.
perjantai 18. kesäkuuta 2010
HAHAHAHA
Moikka MOI täällä avaruusolio! Vaihdoin noiden hullujen blogin ulkoasua! Tässä on Veera ja Liisa juuri tulossa joltain kaukaiselta planeetalta. Veera muuttaa Jyskylään bäkkii ja jättää Lissun yksin Lohjan elämään. Onneksi sentään on vielä aikaa ja varsinkin nyt VKL vietetään Liisalla kattilaboolibileitä aika isolla joukolla. SIUNATTUA JOULUA KAIKILLE!!!!!!12345678
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
lol
Saatan (olen) olla vieläkin humalassa. En anna sen häiritä, joten älä anna sinäkään! Mun mielestä eilinen oli ihan mielettömän siisti ilta. Mulla on vaa niin siistejä ystäviä. Ilta starttasi niin, että mentiin Millalle, jossa hänen KOMEA isänsä oli loihtinut maukasta ruokaa ja piirakkaa. Käytiin tyttöjen kanssa saunassa ja suuntasimmme keskustaan Annin luokse. Tyttöjen kanssa on yksinkertasesti niin siistiä. Liisa hommas meille jopa kyydin baariin! Milla ja Anni meni edeltä ja tultiin Lissun kanssa sitten perästä. Löydettiin mukava paikka missä vähän dokattiin vielä taxivodkaa ja soitettiin tärkeitä puheluita.
Illan aikana tuli myös laitettua TÄRKEITÄ viestejä. En ole ihan varma mihin numeroon niiden on kuulunu mennä. Menivätkö oikeaan?, mutta en anna sen haitata. Mukana oli myös hyvin hämmentäviä numeroita, mutta uskoisin että Liisalla on osuutta asiaan. Hauskinta on, että JOKA NUMEROON ON MENNYT SAMAT VIESTIT?? :D haha. Päätin muuten tässä yks päivä että alan suoremmaksi ihmiseksi ja mua ei haittaa että oon nolo. Olis noloo, hävetä omia nolouksiaan. Sitä en aio tehdä. Mun mielestä baarissakin olin vaan niin siistiä. En oo ollu yli kuukauteen Lohesssa, joten oli otettava menetetty aika takasin tanssilattialla. Mikäs sen rennompaa kun bailata Annin poikaystävän isän kanssa? Saatoin puhua ihmisille ohi suuni, mutta kuka näitä muistelee.

Meillä olis ollu jatkot, mutta tuntemattomasta syystä (vesisateesta) päätin kääntyä himaan puolessa välissä. Tarkastuspuhelun kautta sain kuulla että Liisa on muljauttanu olkapäänsä. Yritin että lähettäis sitä vähän näyttää tohtorille, mutta ei kuulemma ole tarpeen. Teräsmimmi!!
Ite oon kyllä niin vetävän näkönen ton vesisateen jälkeen, että ihmettelen suuresti miten kaikki mun julkkispoikaystävät ei oo (vielä)ottanu muhun yhteyttä. Kurja, että se mun kamera on edelleen hukassa. Tiedän ,että rakastuisitte muhun heti!
Käytiin Liisan kanssa darrasafkalla. Vaikka kummallakaan ei ole krapulaa. Nähtiin hämmentävä mies, joka veti käteen autossaan ja vielä ikkuna auki. OLEN EDELLEEN JÄRKYTTYNYT! YÖK. Kahden siveän tytön silmille, ihan liian rivoa katseltavaa.
Liisa huuskin, että " HYI VITTU" JOHON mies sitten vastasin "sori". Että sellasta tänään!!!

lauantai 12. kesäkuuta 2010
Operaatio
Heipparallaa.
Keksin torstaina, että haluan vaalentaa taas tukkaa. Mielessä tämä on pyörinyt jo vuosien ajan, mutta viime kesän kamalan kokeilun jälkeen oon pitänyt vähän taukoa. Olishan se pitänyt jo sillon arvata ettei ne parturit mitään osaa. Se on otettava hommat haltuun ihan itse. Ostin sellasen raitavärin, jonka sitten tungin päähäni. Lopputulos oli aika jees. Aamulla en ollu asiasta enää kovinkaan varma, sillä olin tosiaan värjäyksen aikana vähän poikennut raitojen laitto kaavasta. Siispä päätin laittaa toisen vaaleanruskean värin heti päälle.
Pakkausselosteessa luki:
1. Älä käytä väriä, jos olet värjännyt hiuksesi kuukauden sisään (check)
2. Älä käytä tuotetta, jos sinulla on hiustenpidennykset tai tuuhennukset (check)
Lopetin ohjeiden lukemisen tähän kohtaan, koska olin jo mukavasti uhmannut jokaista sääntöä jo alkajaiseksi.
Mielessä kyllä kävi, että homma voi kusta ja pahasti. Oon kuitenkin hyvin kokeileva luonne ja kun jotain saan päähäni sen myös toteutan ja saan. Pätee asiaan kun asiaan. No enivei..tämä lopputulos on ihan miellyttävä. Ei lainkaan oranssisuutta tai muutakaan oksennusta. Tukka pysy päässä eikä mikään ärtyny. IN YOUR FACE PAKKAUSSELOSTE!
Mulla ei oo tietoa missä mun kamera tällähetkellä majailee, joten laitan teille kuvan millasen tukanvärin ehkä joskus haluan. Saattaa myös olla että jossain kohdin operaatiota kyllästyn koko hommaan ja laitan koko keissin uusiks. Mutta oon kuitenki sitä mieltä että uudet ajat tarvitsee uudet hiukset.
-veera-

tiistai 8. kesäkuuta 2010
Hevonen ei ole koti!
Meiltä on vähän unohtunu tää kirjottelu tänne, mutta tuskin sillä on sen suurempaa merkitystä, kun harvat yksilöt tänne eksyvät. Olin tosiaan Turkissa tossa jokunen aika sitten ja siellä oli ihan joo mukavaa ja lämmintä, vaikka niitä samperin pilviä olikin vähän liikaa. Matka oli henkisesti ja hetkittäin raskas, muttei siitä sen enempää.
Olin lauantain koko päivän duunissa, josta sitten suuntasin Jättiläis-Annin kanssa Allun ylppäreihin. Korkokengissä ajaminen siiderin kanssa on yllättävän haastaavaa. Oon Liisa oikeesti pahoillani siitä, kun sun pyörän pirikello hajos.(Jos et ole sitä vielä huomannut niin unohda äskeinen.) Se oli hetkittäisen koordinaatiokyvyn kadottaminen. Kuultiin että Loheen oli kauheet jonot ja lähettiinkin Annin kanssa etukäteen pyörillä sinne sotkemaan. Musta on tosi jees jonottaa 2 tuntia baariin ja ihan melkein jo ovella kääntyä vihasena himaan kun on niin kamala vessahätä. Ja kuten tiedätte meikän rakko varsinki humalassa ei kestä kauaa painetta (Haikeasti muistelleen matkaa Helsingistä Lohjalle.) Ihmiset ovat myös hyvin agressiivisia noissa jonoissa. Jos sekunniks lähtee siihen sivuun, niin mun mielestä on oikeutettu palaamaan takasin paikalleen. Ja jos sinä ärsyttävä poika olisit tehny saman ni en olis ottanu samanlaisia pultteja kun sinä tai sun raapiva tyttöystäväs. Taisin unohtaa kiittää näistä mustelmista mun kainaloissa teitä :D.
Tänään Anni pyys kattoo leffaan sen luo ja syömään mustikkapiirakkaa. Ei tarvinnu kahta kertaa pyytää kylään, kun ruokaa on tarjolla. Ollaan Liisan kanssa myös tosi hyviä valitsee videovuokraamon mahdollisesti huonoin leffa. Oon nähny monia paskoja leffoja, mutta kyllä Kickin' it old skool vie potin. Sori dynamiitti-napoleon. Aavistin kyllä että se on surkee, mut jotenki ajattelin et vois olla omalla tavallaan hauska. Virhe. En tiedä kehtaako sitä huomenna edes palauttaa, koska sillon on myönnettävä on joskus edes vuokrannut sen. Voidaan ottaa työtarjouksia vastaan jos huomasitte meidän kyvyille käyttöä!!
Jättiläinen ja minä
Tulevana viikonloppuna mulle pitäis saapua ystäviä Jyväskylästä kyläilemään. Aion vetää kovat kännit. Raivokännit!! Taxi-vodka odottaa kivasti jo hyllyssä. Harmi ettei raivojengi pääse koolle kokonaan, mutta tyydytään sitten meidän kahden koplaan! Oishan se mukavaa että muutkin kaverit tulis käymään täällä, mutta usein kaikilla jää vaan puheeks. Pojilla varsinkin. Pojat on loppupeleis tosi vammasia. Siks aiotaanki Pitää sellanen tyttökuukaus Liisan kans. Liisa tosin ei tiedä ideasta vielä, mutta pakotan sen mukaan.
Vi ses snart! -Veera-
Olin lauantain koko päivän duunissa, josta sitten suuntasin Jättiläis-Annin kanssa Allun ylppäreihin. Korkokengissä ajaminen siiderin kanssa on yllättävän haastaavaa. Oon Liisa oikeesti pahoillani siitä, kun sun pyörän pirikello hajos.(Jos et ole sitä vielä huomannut niin unohda äskeinen.) Se oli hetkittäisen koordinaatiokyvyn kadottaminen. Kuultiin että Loheen oli kauheet jonot ja lähettiinkin Annin kanssa etukäteen pyörillä sinne sotkemaan. Musta on tosi jees jonottaa 2 tuntia baariin ja ihan melkein jo ovella kääntyä vihasena himaan kun on niin kamala vessahätä. Ja kuten tiedätte meikän rakko varsinki humalassa ei kestä kauaa painetta (Haikeasti muistelleen matkaa Helsingistä Lohjalle.) Ihmiset ovat myös hyvin agressiivisia noissa jonoissa. Jos sekunniks lähtee siihen sivuun, niin mun mielestä on oikeutettu palaamaan takasin paikalleen. Ja jos sinä ärsyttävä poika olisit tehny saman ni en olis ottanu samanlaisia pultteja kun sinä tai sun raapiva tyttöystäväs. Taisin unohtaa kiittää näistä mustelmista mun kainaloissa teitä :D.
Tänään Anni pyys kattoo leffaan sen luo ja syömään mustikkapiirakkaa. Ei tarvinnu kahta kertaa pyytää kylään, kun ruokaa on tarjolla. Ollaan Liisan kanssa myös tosi hyviä valitsee videovuokraamon mahdollisesti huonoin leffa. Oon nähny monia paskoja leffoja, mutta kyllä Kickin' it old skool vie potin. Sori dynamiitti-napoleon. Aavistin kyllä että se on surkee, mut jotenki ajattelin et vois olla omalla tavallaan hauska. Virhe. En tiedä kehtaako sitä huomenna edes palauttaa, koska sillon on myönnettävä on joskus edes vuokrannut sen. Voidaan ottaa työtarjouksia vastaan jos huomasitte meidän kyvyille käyttöä!!
Jättiläinen ja minäTulevana viikonloppuna mulle pitäis saapua ystäviä Jyväskylästä kyläilemään. Aion vetää kovat kännit. Raivokännit!! Taxi-vodka odottaa kivasti jo hyllyssä. Harmi ettei raivojengi pääse koolle kokonaan, mutta tyydytään sitten meidän kahden koplaan! Oishan se mukavaa että muutkin kaverit tulis käymään täällä, mutta usein kaikilla jää vaan puheeks. Pojilla varsinkin. Pojat on loppupeleis tosi vammasia. Siks aiotaanki Pitää sellanen tyttökuukaus Liisan kans. Liisa tosin ei tiedä ideasta vielä, mutta pakotan sen mukaan.
Vi ses snart! -Veera-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)