torstai 29. huhtikuuta 2010

vappu Lohjalla

Kuten otsikkokin jo toteaa. Aion viettää vappuni siis Lohjan alueella. Toisin sanoen saunoen ja grillaten. Ihanan rentoa. Ei stressiä, ei paineita. Monet ystävistäni ovat ties missä huitseissa kuten Turussa, Helsingissä ja Jkl:ssä. Voisin periaatteessa huidella itsekkin, mutta 1. minulla on kaksi ihanaa koiraa, joita en halua jättää mihinkään ja 2. en jaksa miettiä yöpaikkaa (tokkopa sitä tulee täälläkään olemaan sellaisessa kunnossa, että sellaista mietittyä tulisi [tällä tarkoitan sitä, että öö, ei siis tarvitse miettiä millä mennä lotistelisin kotiin]), voin vain astella kotiin jalkojani raahaten ja herätä aamulla omasta sängystä silmät turvoksissa ja tukka pörrössä.

En usko, että suuntaan keskustan sykkeeseen illan tullen. Paino sanalla usko. Tulevaisuuttaanhan ei voi ennustaa, eikä ainakaan allekirjoittaneen mielen/vartalonliikkeitä, kunhan saa virtaa suoniinsa eli viinilasillisen tai parin. Haluan kyllä kihartaa hiukset, mutta se on ihan van sen takia, että se on ah niin mukavaa

Aion itse ehdottomasti ottaa ylioppilaslakin mukaan, eihän sitä ihan turhaan hankittu. Päälle vetäisen luultavasti tiukan vaaleanpunaisen nahkahaalarin.


Veeralle sinne kauas oikein rauhallista, rentouttavaa ja siunattua vappua toivottaa Minä! Muillekkin onnettomille sieluille, jotka olette erehtyneet tämänkin sepustuksen lukemaan: HYVÄÄ VAPPUA NYT SITTEN! Turha juhla, ei voi muuta sanoa.

- L.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi