Suunniteltiin tosissaan niitä Veeran yllärisynttäreitä hyvän aikaa. Sankari oli lauantaina töissä kahdeksaan saakka ja meikä huijasi olevansa porukoilla vielä siihen aikaan, ihan että juhlavieraat ehtivät saapua paikalle. Lähetin kaksi raavasta henkilöä neitiä noutamaan ja soitin Veeralle olevani vihdoinkin kotona: Tule tänne heti. Kidnappaajat odottivat Veeran hissin ulkopuolella päässään salaperäiset kukkaishuivit ja kulkupelinä kottikättyt. Veeran reaktio nappaukseen oli "Aha." Mamma kottareihin ja menoksi. Kaatuivat vain kerran!

Lahjoja jaettiin, juomapeliä pelattiin, kakkua syötiin ja häröiltiin kaikenlaista, kiitos kaikille osallistujille!



Suuntasimme meikältä Rossoon ja siitä Loheen. Itse henk.koht. poikkesin kesken kaiken Primessa ja tulin takaisin. Menimme Millan ja Veeran kanssa jatkoille uudelle aviomiehelleni. Muut olivat siellä olleet useinkin, minä en koskaan, olenhan niin kunnollinen. Saimme kyydin kotiin ja päätimme Millan kanssa tosissaan juhlistaa elämää energiajuomakossulla. Niitä seurasivat mehukossut ja oluet. Menimme tosissaan juopottelemaan keskustaan jonkin talon sisäpihalle, rentoo!

Eipä tässä muuta. Vappua Veera tosissaan menee viettämään Keski-Suomen makeimpaan menomestaan aka Jyväskylään. Itse aion ostaa pallogrillin tai hätätapauksessa vaikka kertakäyttögrillin ja tiristellä nakkimakkaraa taloyhtiöni parkkipaikalla. Teen sen vaikka yksin, joinata toki saa.
TEE LIISA
Oli ihan vitun rentoo. Jes.
VastaaPoista