tiistai 2. maaliskuuta 2010

Terve mieheen! by L

(Olen edelleen masentunut ja kaiken lisäksi vähän kipeä, mutta tässä silti.)

Jos mietit, mitä ostaisit minulle lahjaksi (mikä tahansa syy kelpaa (syntymäpäivä: 8.9., nimipäivä 19.11., joulu: 24.12., kaunis päivä, ruma päivä, päivä kuin päivä..) voin kertoa, että olen kaiken kimaltavan, kiiltävän, säkenöivän, helmeilevän ja kukkaisen suuri ystävä! Omistan laittoman paljon koruja, hajuvesiä ja paljettisia asoita. Olen myös ikävä kyllä mestari hukkaamaan kamaa. Lempikorujani/asoita ovat erityisesti helmet ja timantit, hopea ja kulta menevät molemmat. En niinkään pidä puisista ja ei-kimaltavista koruista, paitsi ehkä joistain siisteistä.





Olen myöskin kaikenlaisten rasvojen suurkuluttaja. Rasvoilla tarkoitan siis erilaisia body lotioneita sun muita. Kuukaudessa hyväksi havaitsemaani rasvaa menisi luultavasti noin litran verran, mikäli määrällisiä rajoitteita ei olisi. Tärkein ominaisuus käyttämilläni rasvoilla on tuoksu. Tuotteen on ehdottomasti tuoksuttava hyvältä, muuten se jää kaapin/laatikon pohjalle tai joutaa kokonaan pois, oli se sitten kuinka tehokasta tahansa. Tästä poikkeuksena tietenkin Elisabeth Ardenin Eight hour cream, joka on välttämätön lisä jokaisen itsestään huolta pitävän naisen kaapissa. Tällä ihmevoiteella mm. parannat pienet haavaumat ja kosteutat huulesi yhdessä yössä pehmeäksi kuin vauvan pylly!



Dermosililla on monia monia erittäin hyviä tuotteita, mihinkään en ole pettynyt ja lisää haluan aina vaan. Muutama lemppari ovat Ihonhoitovoide E (kumpikin, iso lotion sekä rich cream tuubissa), ihovoide bodyblue (jojoba&mint, loppui ajat sitten, mutta haistelen silloin tällöin!<3) sekä puhdistusvaahto E. Voi kauhea, kaikki nuo kolme ovat minulta aivan loppu, täytyy jotenkin keplotella niitäkin lisää. Joo ja oi että, ehdoton on myös limen tuoksuinen ihana ihana suihkugeeli! Purkkeja ja purnukoita löytyy monta kymmentä ja niitä tursuaa joka kolkasta, ei niitä silti liikaakaan voi olla. Osahan on niitä ei-niin-hyväntuoksuisia, joista on hankkiuduttuva eroon mitä pikimmiten. Kuka hitto niitä oikein käyttää häh? En minä ainakaan, kyllä tytön tuoksua täytyy!



Herranen aika kun tuli paljon turhaa tekstiä josta noin 90% täysin joutavaa, kuten tavallista. No en jaksa tiivistää, koita kestää. Jos luit tänne asti, kestit! Taputa itseäsi selkään vaikka ja mene tuoksumaan hyvältä ja lakkaamaan kynnet.



Ps. Miehille on myös ensiarvoisen tärkeää tuoksua hyvältä, käytä siis tuoksullista suihkusaippuaa (ei tarvitse olla axe tms), deodoranttia ja jotain oikein hyväntuoksuista hajuvettä! (voiko niin sanoa? mitä se on, suihkutettavaa partavettä, jota ei laiteta leukaan?) Ethän suihkuttele liikaa, mielummin ensin näen sinut kuin haistan.

Ja loppukevennys:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi