keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Huomenta!

Ai että kun elämä on ihanaa! Aurinko paistaa ja eilen satoi vettä. Minä Liisa olin illalla myöhään vielä koirien kanssa ulkona aika pitkällä ja hyvin reippaalla lenkillä ja oli ihan sairaan hauskaa! Eli mitä? No niinpä! Kuuntelin musaa ja hyppelehdin kuin gaselli. Onnin kanssa oltais menty kovaa, mutta Eetu on sen verran kehari, ettei olisi pysynyt perässä, joten menimme siis sen ehdoilla. Tässä vielä viimekeväinen kuva Elmerista aka Eetusta ja Onnista sekä joku random kauppakuva allekirjoittaneesta. MOOIIII!!!!!!!!!!!!!!!





Nyt vielä lenkille ja sitten koulun ihmeelliseen maailmaan!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

"Joku minun vaatteni varasti, kun olin tanssilattialla alasti"

La-la-la-Ladies and gentleman..

Meille on tullu kauhee kysymysten tulva meidän sähköpostiin. Eivät raukat ole uskaltaneet blogissa kysellä. Emme siis aio paljastaa kenenkää kysyjän henkilöllisyyttä. Ai ei menny läpi? Okei okei.,..No ei tietenkää kukaa ole kyselly meiltä mitään, koska ketään ei kiinnosta. Liisa halus välttämättä julkasta tän ja uskon vahvasti, että se on bongannu tän kyselyn jostain AA-kerhon liittymislomakkeista.


Voi tätä taiteellisuuden määrää!



Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
Liisa: Pelkäsin vessan seinän takana asuvia olioita, erityisesti Mörköä ja Noitaa. Maria oli kertonut näistä, kiitti. Pelkäsin myös valkoisen lipaston syövän minut.

Veera: Pelkäsin pimeetä tietenkin ja jollain oudolla tapaa pelkäsin sitä että olisin viimeinen hereillä koko maailmassa. Mulla oli siis paineita saada unta :D

Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
Liisa: No en kuule tiedä ku en näe sinne asti.

Veera: Toivottavasti en Lohjalla

Mistä urheilulajeista tykkäät/tykkäät katsoa?
Liisa: Jääkiekkoa on mukava katsella. Kuvittelen heidät ilman paitoja.

Veera: Luistelua, voimistelua, jääkiekkoa, jalkapalloa on kiva harrastaa ja katsoa. HIIHTOA VIHAAN

Millainen on unelmamiehesi?
Liisa: Hauska.
Veera: Tosi hauska, söpö, mukavan tyylinen, rento, mielenkiintoinen persoona.

Mikä on vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
Liisa: Sielukkaat silmät, ehdottomasti sielukkaat silmät.

Veera: ööää mä yleensä kyl katon sen kokonaisuuden. Ehkä varmaankin kasvot

Mikä on sinusta noloa?
Liisa: Huono musiikkimaku. (omassa ei mtn vikaa huom.) Myös se, että olen luonut profiilin nimeltä mainitsemattomalle treffideittisivustolle ja saan vastauksia lähinnä neljääkymppiä lähestyviltä suomenruotsalaisilta, jotka haluavat rakentaa kanssani talon tai järjestää eroottisen tapaamisen joko livenä tai webkameran välityksellä. Nice.

Veera: 1.Seksitanssit baarissa! Vaik videol varmaan on kovi siistii hinkkaa itteensä tolppaan, ni se ei tarkota et välttis juuri sinä näyttäsit hyvältä sitä tehdessä!!
-Myös itselleen peilin edessä tanssiminen on tosi noloa, tai no eikai siinä jos hurmaa ittensäkin niillä muuveilla ni pakkohan niiden on olla päteviä?

3.Seurustelevien ihmisten facebook päivitykset kuten esim ”kullan kainaloon sohvalle” ”pupu teki sitä ja tätä” "Rakastan sua ikuisesti honey"
4.Vainota poikaystävän entistä tyttöystävää, varsinkin jos se on jo paennut paikakkunnalta toiselle. Hyvin noloa ja sairasta. Hyi teitä!

Lempi drinkkisi?
Liisa: Kattilabooli!
Veera: Melkein kaikki menee paitsi jalluabsintti, ei enää! eikä jallupiimäkään ole kovin maukasta.

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
Liisa: Juu en todellakaan tiedä. Eipäs. Tiedän! Olutta! Kyllä jes tiesin jei! Hyi!

Veera: ..Kaikkien yllätykseksi vastaan että kaljaa

Tiedätkö miten alkoholia kuuluu käyttää?
Liisa: Missään tilanteessa, missään paikassa, missään seurassa, missään nimessä en.

Veera: Kukin käyttää siihen tarkoitukseen mikä tuntuu hyvältä. En mitenkään tuomitse!

Olisiko elämäsi erilaista ilman alkoholia?
Liisa: Olisi, parempaa. Siksi kuntokuukausi ja kyllä, toimii!

Veera: Liisa, ootko valinnu nää kysymykset jostain AA-kerhon lomakkeista?? Ei mulle tuota ongelmaa olla juomatta. Oon hyvin sekasin ilmankin.

Oletko ajatellut joskus ruveta absolutistiksi?
Joka sunnuntai.
Veera: Oon ajatellut ruveta taiteilijaksi. En ala mihinkään ääripää setteihin. Otan jos otan ja thats it!


Mikä susta tulee isona?
Liisa: Pienempi kuin nyt.
Veera: Juhlien järjestäjä


Mistä pidät eniten asunnossasi?
Liisa: The Wall.
Veera: Mun kylppäri on tosi kiva

Mitä käsiveskastasi löytyy lähes aina?
Liisa: Lompakko, puhelin, avaimet, kynä. Plus useimmiten paperia, huulirasvaa, ihorasvaa, avaimia, irtonaisia pastilleja/karkkeja, roskia, hajuvesi, hiusharja, vasara, simpukka, hiirimatto ja purkki sinistä talomaalia.

Veera: Ei ainakaan rahapussia tai avaimia. Syystä tai toisesta ne aina unohtuu. Mutta laukusta kun laukusta löytyy muumipurkkaa.

Millainen olet liikenteessä?
Liisa: Autolla: reckless! Pyörällä: kädetön. Kävellen: kuljettajien/autojen jarruja testaava idiootti.

Veera: Kävellen oon tosi arka. Pyörällä vierailen ojissa ja kun minä ajan autolla muut väistää. Iskä sanoo "Veera kuka tässä risteyksessä väistää ja ketä?" Veera : "Minähän en väistä ketään"

Onko sinulla outoja pelkoja? Mitä?
Liisa: Pelkään, että jos astun viemärinkannen (kadulla) päälle, viemärihirviö suuttuu ja seuraavan kannen kohdalla tulee ja syö minut. En myöskään astu asvaltissa olevien saumojen päälle, ne saattavat aueta ja nielaista minut maan sisuksiin.

Veera: Pelkään lintuja, etenkin sorsia. Nään unia että ne raatelee mut. Oon myös nähnyt unia muista eläimistä jotka raatelee mua, mutta ei niistä nyt sen enempää. Pelkään kissoja, käärmeitä,ötököitäja edelleen pimeetä. Eritoten pelkään aggressiivia naisia!

Ps. Stepan uus levy on kovaa kamaa

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Törkeetä

Jos haluatte virittäytyä samaan tunnelmaan kun minä voitte laittaa soimaan Anthony Hamilton,Miri Ben Ari & Algebra Blessett - She Was Just Friend biisi. Tää biisi on hullun letkee ja rentouttava. Jos olet kokenut vastoinkäymisiä tänään niin suosittelen biisiä lämpimästi. Jotenkin on hyvin haikee olo, koska tiedän että mulla olis niin paljon tehtävää, joita en kuitenkaan loppupeleissä tule tekemään.

Mutta siis mun epäonni alkoi tänään ihan herätyksestä. Tein nimittäin väärän valinnan ja päätin kävästä tuolla koulun puolella ruotsin tunnin merkeissä. Virhe. Ei tietenkää siksi,ettenkö olisi osannut tunnilla sillä osasin hyvinkin, vaan siksi koska en ollut himassa ottamassa vastaan mun pakettia Asokselta. Paketti ei ollu mahtunu postiluukusta sisään. Kurjaa. Jääköön vielä salaisuudeksi mitä tilasin. (Niilon veikkaus oli, että oikeesti tilasin antishopista tavaraa ja huijaan vaan kaikkia että tilasin asokselta juttuja.) Saan paketin vasta maanantaina vaik kävin jo vähä postissa sitä haistelemas et oisko se viety jo sinne.

Tässä vaiheessa oli jo semi ärsyyntynyt olo. Menin sitten näöntarkastukseen, jossa oli hyvin penseä mies mua hoitamassa. En nää siis hyvin kaus ja jotkut lasit siis pitäis hankkia. Tän jälkee käväsin duunis ja tajusin et ei saakeli samas rakennukses mis oon duunis olis myös optikkoliike, josta saisin 15 % alennusta. Hämmennyin, menin paniikkiin ja ratkaisuksi tilaanteeseen menin ja tilasin suklaa pirtelön. Kymmenisen minuuttia asiat näytti aika valoisilta.

Tiesittekö et mun mielestä Jari Siltsu Sillanpää on oikeesti tosi symppis. Sen laseista en tosin tiedä.

Sit lähin kävelee himaanpäin ja joku suttura päätti sit päräyttää kaikki vedet mun päälle autollaan. Hienoa.

Onneks kerkesin ottaa kaikki tärkeimmät tuntomerkit ylös tekijästä ja tältä se sit näytti

Joo edellinen tapahtuma oli varmasti syy siihen miksi sitten päätin mennä Sokokselle vähän viihdyttämään itseäni 3+1 päiville. Mun ei pitänyt siis ostaa jalkavoidetta, kuorintavoidetta, kynsilakkaa, luomiväriä, deodorantteja, puhdistusmaitoa ja hammastahnaa. Ostimpa silti. Menin paniikkiin. Pakokauhuissani sit sitä tulikin rälläiltyä melkein 30 egee sinne. Syytän siis sinua mustalla bemarilla ajava moukka!!! Oot mulle sen 30 egee velkaa tästä kärsimyksestä.



Koska mun kameranpiuha on Jyväskylässä niin empä näyttäkään hienoja kuvia mitä otin.
Saatte tyytyä tähän mahtavaan arkistojen helmeen.

Meikä skeittaamassa :D haha

Tack och adjö, Veeera!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Murrr!!

Tervehdys täällä Veera ja Liisa. Olemme ahkeroineet koko illan markkinointitehtävän parissa,(Greyn ja Frasierin ohessa) joten tähän väliin tarvitsemme jotakin hassuttelua. Vähän niinkuin terapiaa aivoille.

Tämä viikko on ollut aika raskas tuolla koulurintamalla. Tunteja on peruttu oikein urakalla, joten Liisan ainoa tunti koko viikolla oli tämän päivän matikantunti ja sekin tuotti liikaa tuskaa ja hän päätti lähteä kesken kaiken himaan nukkumaan. :D. Itse olin jo aikaisemmista virheistä viisastuneena turvallisesti kotona nukkumassa. Onneks ollaan huomattu, että meidän todelliset lahjat koulurintamalla on hämmentäminen ja markkinointi.

Eilen herättiin aikaisin ja lainattiin Liisan kauniin äidin autoa ja suhautettiin Espooseen kierrätyskeskukseen shoppailemaan. Mun matkaan tarttui muodikas jakku ja ehkäpä vielä muodikkaampi tuulitakki!!! Liisa tunnetusti taas laittoi rahaa palamaan (6€) ja sai espritin farkkuliivin, leopardikuvioisen paidan, ja jtn muuta rääsää. Nyt on edessä vain ongelma mihin kaikki vaatteet tungetaan.
Kotimatkalla poikkesimme Ikeassa hodareilla ja jätskeillä. Nam nam!

Minun takki!

Liisan ryysy..

Alotettiin 9.3 meidän juomalakko ja kuntokuukausi. Se on mennyt oikein hyvin, kiitos kysymästä! Meihin ei ole KUKAAN uskonut, mutta voin kertoa ettei tee yhtään mieli dokata ja kyllä vain olemme jopa urheilleet. Suunnitteella on etsiä uusi jännittävä harrastus kevään aikana. Otamme ehdotuksia mielellämme vastaan!

Ei enää darroja, joissa ei saa sanaa suustaan ravintolassa
Ei enää darroja, joissa oudot mielihalut valtaavat pään
Ei enää darroja, joissa joutuu kaupassa huilata aurinkolasitelineiden edessä
Ei enää olotiloja , joissa Liisa vihaa elämää!




Kenen mielestä tämä on hauskaa?

Tai tämä?

Uuden alun kunniaksi Liisa on repäissyt ja luonut profiilin eräälle deittisivustolle. Häneen on jopa otettu yhteyttäkin.(Itseäni tämä tieto suuresti hämmentää,eikä se siis tarkoita että olisin kateellinen, vai tarkoittaako?)



Tervetuloa elämä, tervetuloa rakkaus!



Kuuntokuukautemme päättyy mahtavaan spektaakkeliin nimeltään Pääsiäisillallinen 2010 ystävämme Millan luona. Kyseiseen tapahtumaan pukeudutaan hienosti ja paikan päällä saamme nauttia erilaisista viineistä ja herkkuruuista.

Toivottakaamme Liisalle onnea deittirintamalle ja kaikille muille sutinan täyteistä kevättä!

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Bling!

Veera puhuu nyt ihan höpöhöpöjä. Minä olen kuullut erittäin luotettavasta lähteestä, että maamme ulkoministeri Alexander lukee tätä! Mitäs nyt sanot? Niin, et taida sanoa yhtään mitään.

Asiaan. Hyvä Suomen kansa, minä olen harakka eli pidän kiiltävästä kamasta. Tässä sitä on. Net-A-Porterista.

Bigger is better? Yhteishinta 4,401€


Pretty in pink. Or gold. Or something. 40,669€


Ranteita ei vaan kannata aukoa, jos ne on näin nätisti koristeltu. 6,135€


Normaalin ihmisen ei pitäisi kärsiä näin kovasta kullan/hopean/timantin/helmen/kaiken kimaltavan kaipuusta. Koska minä olen normaali. En välitä mitä unet sanovat. 15,031€


Yhyy! HALUAN! 18,994€

Net-A-Porter 2

Kaikki edelleen Net-A-Porterista.

Kesä tule tule tule tule jooo! Kyllä näille paikka löytyisi jo valmiiksi täyteen ahdetusta ja ylitsepursuavasta vaatehuoneesta..



Ei ole liian myöhäistä näille, eihän? Ei. Hyvä.


Net-A-Porter

Olen Liisa, olen köyhä. Tämä ei silti estä minua surffailemasta Net-A-Porterin sivustolla kuin se pieni riemuidiootti joka olen. Vaatteet koostuvat merkeistä kuten Balmain, Alexander Wang, Yves Saint Laurent, Chloé, Donna Karan, Roberto Cavalli, Fendi, Marc Jacobs ja Oscar De La Renta. Nämä voit ostaa minulle, jos tekee mieli. Kiitos! (kuvat klikkaamalla isommiksi)

Ah mulle kaikki nämä jooko jooko jooko. Ei? Joo!



Olin aikaisemmassa elämässäni purjehtija? Haluaisin olla sitä myös tässä kiitos.

Äitii! Ompele mulle takki nahasta? Tekonahka käy myös.


Minä haluan playsuitin. Nnnnnyt!


Olipa kerran Liisa, joka juoksi metsässä ja ilakoi. Eiku öö.


Huomenna vähän laukkua ja kenkää JA saatan jopa esitellä upeat ostokset jotka shoppasin tänään eli lauantaina!

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Yöllinen postaus

Hyvä Suomen kansa, täällä minä, yöllinen ystäväsi Liisa lenkkeilijä. Tänä yönä tein jtn historiallista ja hienoa! Aloitin nimittäin uuden harrastuksen. Lähdin lenkille. Juoksin kuulkaas kokonaiset neljäkymmentä (40) minuuttiä. Tälläistä ei ole kuunaan aikaisemmin tapahtunut. Ainakaan keskellä yötä. Olin kyllä myös keskiviikkona aamulla klo 07:30 samanmoisella retkellä. Sanovat hulluksi. Katsotaan vaan kuka nauraa ensi kesänä, kun vaatteet lentävät narikkaan. Aamulla herään ja vien erään miehen pikkusiskon heppailemaan ja samalla vedämme siinä pienehkön lenkin. Tavoitteeni on mennä myös lauantaiyönä eli ensiyönä juoksemaan pitkin maita ja mantuja. Vaikutan omasta mielestäni sekopäiseltä, entä sinusta? Tämä on outoa ja aina vaan oudommaksi menee. Kuvittelen puhuvani tämän hyvin matalalla, salaperäisellä ja hieman miesmäisellä äänellä, kuin salapoliisi Tanskan yössä pimeällä kujalla. Mitä? En todellakaan tiedä. On aika mennä nukkumaan. Kyllä. Sori Veera. Ja kaikki muutkin.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Kevät tulee ja se on hauskaa

Moikka! Ajattelin jakaa palasia jännittävämpääkin jännittävämmästä elämästäni tee liisa. Oli Annin teretulemastjuhlat, jossa laskimme pulkkaa, söimme ja joimme ja sitten bailasimme. Ehkä. Muistaakseni. Sain myös hienoja tuliaisia, kuten kaikki paikallaolijat. Tässä kuvia:



Loppuun vielä kuva minusta krapulaisena siskoni luukussa Otaniemessä. Olen tässä juurikin kävellyt umpipäissäni aamuisella vaikka ja kuinka monta kilometriä pitkin Espoota ilman minkäänlaista hajua missä olen. Onneksi Maria löysi minut hortoilemasta jossain Tapiolan hoodeilta.


Ainiin joo ja usko tai älä, tämä vkl tulee olemaan vesiselvä ja myös ensi vkl. Kyllä! Minulle on naurettu, kun olen tämän ilmoille leiskauttanut, muuta todistan itseni oikeaksi. Veera on myös mukana tässä pläänissä. Alunperin suunnitelmana oli olla tällä linjalla kokonainen kuukausi, mutta on sen verta hienot pääsiäisjuhlat tulossa, että kyllähän sen kunniaksi on lasillinen kuohuvaa nostettava. Ja kun sen kerran nostaa niin tietäähän sen miten se sitten menee.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Vanha ruoka rulaa

Moikkamoi, tässä ystäväsi Liisa. Halusin kertoa vähän mitä tein tänään. Aamulla siis heräsin reippaana kouluun neljän tunnin unen jälkeen, pyörin siellä aikani kuunnellen lempiopettajaani jonka jälkeen tulla paukautin kotia. Tein jotain, en muista mitä ja huomasin että aijjai nälkähän se masussa murisee. Noh, katsoin jääkaappiin ja huomasin, että syömiskelpoinen sisältö lähenteli nollaa. Kurkistin pakastimeen ja ilokseni bongasin sieltä paljonkin ruokaa. Otin jonkin sortin herkkupaketin sieltä tarkoituksena sulattaa se ja paistaa pannulla. Ok, kaikki normaalia tähän saakka. Avasin mikron oven ja kappas, siellä on jo samanmoinen pakkaus, avattuna ja aivan sula. Haa, muistan erittäin hämärästi laittaneeni sen sinne lauantai-iltana siinä viiden aikoihin aamuyöstä. Olin siis laittanut sen sinne tarkoituksenani ilmeisesti nauttia hieman yöllistä hiukopalaa, mutta jostain syystä unohtanut tyystin koko safkan.

Tässä vaiheessa normaali ihminen heittäisi tämän vanhan mikrossa seisseen sörsselin menemään (kyseessä siis jauheliha, sipuli, makaroni, tomaatti, kurkku, appelsiini (en suosittele)-sekoitus). Kuitenkin sattui niin, että juuri minä huomasin tämän pikku erheen, joten laitoin jäisen ruuan takaisin pakkaseen, otin pannun esille ja heitin mikrossa seisseen sörsselin siihen. Kyllä siitä ihan hyvä tulee, vähän mausteita ja se on siinä! Tacomauste toimii aina joten heitin sitä reilusti sekaan. Ketsuppi olikin päässyt loppumaan, joten kostukkeeksi leikkelin vähän vanhaa juustoa ja hampurilaismajoneesia. Makuelämyksenä tämä yhdistelmä ei ollut kovinkaan auvoisa, voin kertoa. Yritin itseasiassa olla ajattelematta sitä, muuten se olisi saattanut olla pahaa.

Tämä ei toki ollut ensikosketukseni pilaantuneeseen ruokaan. Olen mm. syönyt ystäväni jääkaapista _todella_ vanhat koiralle tarkoitetut makkarat ja samasta kaapista toisena ajankohtana vetäissyt combona neljä kuukautta vanhaa juotavaa jogurttia ja sinistä/vihreää kiljua. Nami. Jos se ei haise, se on ihan ok. Nuhaisena syön siis todellakin mitä vain ja nenästä voi aina pitää kiinni.

Eipä tässä muuta. Loppuun vielä joku random kuva.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Top 3 Noloudet

Jau rytkis tässä. Koska oltiin eilen dokaa ja aika huikeilla jatkoilla, joiden takia en taaskaan menny kouluun, niin ajattelin että luonnollinen jatkumo tälle reissulle on jakaa mun noloimmat pissikokemukset kaikkien tietoon.




1. "Otan susta kuvan Laukaa-Konnevesi lehteen-pissa"

Vuosi oli 2007 kun olimme Laukaassa (joka oikeesti kannattaa kiertää kaukaa)järjestetyillä festareilla aka Sararokissa. Päätettiin mun hyvän ystävän Tonin kanssa sit mennä jonneki puskaan kuselle. Etittiin hyvää kohtaa jokunen tovi ja sit löysin omien sanojeni mukaan täydellisen kohdan. Totuus oli sittenkin toinen. Siinä sitten virtsatessani kuulen kun joku hyvin äkäinen nainen huutaa mulle sen parvekkeelta "JUMALAUTA TYTTÖ SÄ OLET MINUN PIHALLA KUSELLA!!! OTAN SUSTA KUVAN LAUKAA-KONNEVESI LEHTEEN JA KATOTAAN KUKA SITTEN NAURAA " :D :D haha. Mitä siinä sitten voi tehdä?Enkä kyllä oikeesti ollu mitenkään sen pihalla! repeilin siinä itekseni ja yritin olla nopea, mut eihän se niin toimi. Toni naureskeli mulle vähän kauempaa, hän kyllä oli tajunnut mennä kauemmaksi asioilleen. Mut hei näitä sattuu! Kaikille.

2. Täydellinen rikos-pissa

Tämäkin tapahtui vuonna 2007. Venailtiin meidän kaveria Jonnaa kun hän kävi hakemassa himastaan jotakin vaatteita tai muuta vastaavaa. No siinä odotellessa iski kauhea pissahätä. Onneks oon kuitenki näin kekseliäs ja tajuttiin mennä toisen kaverin kanssa kyseisen kerrostalon taakse pissalle. Ja miksikö ei menty sisälle kuselle? no tarina ei kerro. Sitten kattelin siel talon takana ympärilleni ja olin et hei täs on hyvä KUKAAN EI NÄE! No toisin kävi tässäkin tilanteessa. Erehdyin katsomaan oikealle ja kappas koko grillikatos oli täynnä ihmisiä, joista joka ikinen tuijotti mua hyvin pahasti. Semisti nolotilanne.



3. Mitä enemmän sitä enemmän-pissa

Olimme matkalla Tampereelle katsomaan kaverini poikaystävän bändin keikkaa Hellään. Matkan aikana tuli nautittua yksi jos toinenki virvoke ja ymmärrettävästi rakko alkoi olla suhteellisen täysi perille saavuttaessamme. Ei meinattu löytää parkkipaikkaa mistään ja sit meidän oli jo pakko Jonnan kans hypätä kyydistä. No vessoja ei luonnollisesti ollu mailla eikä halmeilla niin piti taas soveltaa. Mentiin jonkun kerrostalon sisäpihalle. Yritin olla nopea, mut se sit meni kans vähän överiks, koska samalla tuli pikku oksupoksua kyytipoikana. Ja jos tämä ei ollut vielä noloa niin ei mennyt kun hetki niin tietenkin joku tapahtumista tietämätön mies vie roskia siitä muutaman metrin päästä. Nice!

Ja kyllä jokaiseen tapahtumaan liittyi alkoholi. Säälittävää tiedän. Mutta päätettiin Liisan ja Millan kanssa että ei juoda kuukauteen. Ei olla vielä niin dokuja että se tekis tiukkaa!

Liisa haluaa sanoo loppuun nämä sanat, tuntemattomasta syystä (Huom. Itse olin kotona nukkumassa kuten kunnon kansalaiset tekevät sunnuntai-iltaisin. Okei olin ensin menossa mukana, mutta näin itseni tanssilattialla 20v päästä ja se oli karmaisevaa, joten lähdin lipettiin. t. Liisa)

Kiva kiitti moi!

perjantai 5. maaliskuuta 2010

12,000 syytä olla onnellinen

Liisan fiilispohjaisesti valittuja otteita Gummeruksen kirjasta 12,000 syytä olla onnellinen.

Petäjäveden puukirkko
Puuhevoset pakkasessa
Ravinto
Seesteinen ja mukava ilmapiiri
Hornan tuutti
Hymyn hyytyminen
Alushameet
Ajat ennen kuntourheiluvillitystä
Lehtokurpat
Suorien sanojen sanominen
Peräkkäin astelevat ponit
Silmään sahaaminen
Jouluseppeleen oveen jättäminen koko vuodeksi
rikkaisiin naimisiin meneminen
"Katsotaan löytyykö jääkaapista mitään"
Pienet ymprät ja tyytyväisyys niihin
Kenguru, koala ja vompatti
Äänensä tahallinen muuttaminen puhelimessa
Fiat 600:t
4
Bitti-idiootit, joilla on paidan rinataskussa pitkä rivi kyniä
Viimeisen harjallisen puristaminen hammastahnatuubista
Kesäntuoksuiset illat
Tihutyöt, joita Aku Ankassa saadaan aikaan risiiniöljyllä
Viikonloppumasennuksen voittaminen

torstai 4. maaliskuuta 2010

True Blood

Minun nimeni on Liisa ja olen addikti. Olen addiktoitunut maailmankaikkeuden parhaimpaan sarjaan. Tämän sarjan nimi on True Blood. Ilokseni ja ikäväkseni olen katsonut kaiken tuotetun materiaalin jo ainakin kahteen otteeseen läpi, eikä uutta ole luvassa ennen kesäkuuta. Kaikkien teidän iloksenne ja onneksenne, alkoi tämä uskomaton ohjelma pyöriä nyt myös Suomessa! Tv2 maanantaisin klo 22:35. Ensimmäinen jakso lähetettiin viime maanantaina eli 1.3.2010, mutta vielä ehdit mukaan! Jos siis haluat olla siistimpääkin siistimpi tyyppi, katsot True Bloodia. Ei tässä muuta. Hejj!



Semisti hämmentävä, mutta hyvä alkumusa/musiikkivideo tässä.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Miehiä kaupan! Ehtaa Suomalaista tavaraa

Kuten sanoin, niin mulla(veeralla) on näitä julkkispoikaystäviä vaikka muille jakaa, joten miksenkö jakaisi. Yleensä kevät on rakkauden aikaa, mutta hyvin monet ystävistäni kärsivät masennuksesta. Mutta eivät kauaa!! sillä aion hyväsydämisesti lahjoittaa (huutokaupata) osan julkkisystävistäni ja yhden julkkis ex-poikaystävän teille sinkkunaisille/miehille. Jokainen saa päässään arvuutella kuka tämä entinen poikaystäväni oli. Eniten tarjoavat saavat nämä rakkauden ammattilaiset omaan käyttöönsä. Ei palautusoikeutta!



Mies numero 1.
1.Nimi: Samuli Vauramo
2.Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: hallittu,hillitty,herrasmies
3.Mitä ominaisuuksia haet naiselta? Ulkonäköä ja luonnetta sopivassa paketissa
4.Mitä harrastat? hotjoogaa
5.Mottosi? Naura itsellesi, niin muutkin tekevät
6.Ammatti? Näyttelijä
7.Minkä arvioisit olevan lähtöhintasi? Vaikea lähteä tässä arvioimaan. Katsotaan mitä viikot tuovat tullessaan.








Mies numero 2.

1.Nimi: Ismo Laitela
2.Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Yrittäjähenkinen, tempperamenttinen,rakastaja

3.Mitä ominaisuuksia haet naiselta?: Sporttinen,uskonnollinen,taiteellinen, antiikin ystävä. Naamalla ei niin väliä
4.Mitä harrastat?: "No onhan sitä tullu kokeiltua laidasta laitaan airopikistä pelihommiin"
5.Mottosi? : Väkivalta lopettaa vittuilun
6.Ammatti? Talonmies
7.Minkä luulet olevan lähtöhintasi?: eiköhän se ole ALL IN.

Mies numero 3.

1.Nimi: Matti Nykänen
2.Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: lupsakka,karismaattinen,naistenmies
3.Mitä ominaisuuksia haet naiselta? Naisen pitää osata juoda,tapella ja syödä.
4.Mitä harrastat? urheiluhommia,urheiluhommia
5.Mottosi? Kaikki on allright ainakin mulla. En tiedä onko muilla.
6.Ammatti? Seiskan työntekijä,laulaja,mäkihyppääjä
7.Minkä arvioisit olevan lähtöhintasi? Kyyyllähän se summa varmaan tuhansissa pyörii...


Mies numero 4.

1.Nimi: Timo Jutila
2.Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: menestynyt raamikas, rohkea ja lisätäytteeksi sanoisin jämäkkä johtaja

3.Mitä ominaisuuksia haet naiselta?
Nopea,kestävä ja ylämummot kunnossa
4.Mitä harrastat? Spinninki,golf
5.Mottosi? Nyt voi vittu naattia
6.Ammatti? Suomenmaajoukkueen joukkueenjohtaja
7.Minkä arvioisit olevan lähtöhintasi? Pyöree tasaluku 50. Siitä on hyvä lähtee.

Tässä olivat tämän kertaiset urokset. Laittakaa tarjouksia tulemaan! Muistakaa, että nopeat syövät hitaat.

Terve mieheen! by L

(Olen edelleen masentunut ja kaiken lisäksi vähän kipeä, mutta tässä silti.)

Jos mietit, mitä ostaisit minulle lahjaksi (mikä tahansa syy kelpaa (syntymäpäivä: 8.9., nimipäivä 19.11., joulu: 24.12., kaunis päivä, ruma päivä, päivä kuin päivä..) voin kertoa, että olen kaiken kimaltavan, kiiltävän, säkenöivän, helmeilevän ja kukkaisen suuri ystävä! Omistan laittoman paljon koruja, hajuvesiä ja paljettisia asoita. Olen myös ikävä kyllä mestari hukkaamaan kamaa. Lempikorujani/asoita ovat erityisesti helmet ja timantit, hopea ja kulta menevät molemmat. En niinkään pidä puisista ja ei-kimaltavista koruista, paitsi ehkä joistain siisteistä.





Olen myöskin kaikenlaisten rasvojen suurkuluttaja. Rasvoilla tarkoitan siis erilaisia body lotioneita sun muita. Kuukaudessa hyväksi havaitsemaani rasvaa menisi luultavasti noin litran verran, mikäli määrällisiä rajoitteita ei olisi. Tärkein ominaisuus käyttämilläni rasvoilla on tuoksu. Tuotteen on ehdottomasti tuoksuttava hyvältä, muuten se jää kaapin/laatikon pohjalle tai joutaa kokonaan pois, oli se sitten kuinka tehokasta tahansa. Tästä poikkeuksena tietenkin Elisabeth Ardenin Eight hour cream, joka on välttämätön lisä jokaisen itsestään huolta pitävän naisen kaapissa. Tällä ihmevoiteella mm. parannat pienet haavaumat ja kosteutat huulesi yhdessä yössä pehmeäksi kuin vauvan pylly!



Dermosililla on monia monia erittäin hyviä tuotteita, mihinkään en ole pettynyt ja lisää haluan aina vaan. Muutama lemppari ovat Ihonhoitovoide E (kumpikin, iso lotion sekä rich cream tuubissa), ihovoide bodyblue (jojoba&mint, loppui ajat sitten, mutta haistelen silloin tällöin!<3) sekä puhdistusvaahto E. Voi kauhea, kaikki nuo kolme ovat minulta aivan loppu, täytyy jotenkin keplotella niitäkin lisää. Joo ja oi että, ehdoton on myös limen tuoksuinen ihana ihana suihkugeeli! Purkkeja ja purnukoita löytyy monta kymmentä ja niitä tursuaa joka kolkasta, ei niitä silti liikaakaan voi olla. Osahan on niitä ei-niin-hyväntuoksuisia, joista on hankkiuduttuva eroon mitä pikimmiten. Kuka hitto niitä oikein käyttää häh? En minä ainakaan, kyllä tytön tuoksua täytyy!



Herranen aika kun tuli paljon turhaa tekstiä josta noin 90% täysin joutavaa, kuten tavallista. No en jaksa tiivistää, koita kestää. Jos luit tänne asti, kestit! Taputa itseäsi selkään vaikka ja mene tuoksumaan hyvältä ja lakkaamaan kynnet.



Ps. Miehille on myös ensiarvoisen tärkeää tuoksua hyvältä, käytä siis tuoksullista suihkusaippuaa (ei tarvitse olla axe tms), deodoranttia ja jotain oikein hyväntuoksuista hajuvettä! (voiko niin sanoa? mitä se on, suihkutettavaa partavettä, jota ei laiteta leukaan?) Ethän suihkuttele liikaa, mielummin ensin näen sinut kuin haistan.

Ja loppukevennys: