sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kotimatka sun muuta

Jau! Eilen oli perjantai ja tänään on lauantai eikun siis onkin jo sunnuntai. Hämmentävän nopeesti meni taas viikonloppu. Kyllä. Perjantaina töistä päästyäni Liisa tuli hakee mut ja suunnattiin kohti Ruoholahtea. Illan tarkotuksena oli pitää semisti hauskaa mukavassa porukassa. Söimme mm. pähkinöitä ja Liisa näppäränä tyttönä teki kortit juomapeliin (peliä pelattiin luonnollisesti mehukatilla) koska oikeita ei ollut.














Yhden, toisen jos kolmannen tai neljännenkin tapahtuman jälkeen olimme valmiit siirtymään kotimatkaosuuteen. Matkaa oli siis 1,2 km. Seuraavassa on hienoja valokuvia illasta sekä videokuvaa matkasta. Älkää kysykö, emme todella tiedä mitä näissä tapahtuu. Liisa muistaa, muttei tiedä. Matka kesti yllättävän kauan noin pieneksi matkaksi ja oli varsin tapahtumarikas. Päätettiin Liisan kanssa ettei aiota enää matkustaa mitenkään muuten kun ostoskärryillä. Miten niitä muuten on jokapaikassa? Pakkohan niissä on sitten vierailla, mutta täytyy varoa salamatkustajia.














Lauantaiaamu: Ai että oli mukava herätä Liisan veljen pinkiltä sohvalta aurinkoiseen aamuun. Menin vessaan ja mikäs sen ihanampaa kun huomata eteisessä, että Liisan koira Eetu (kyllä, minä tiedän että se oli Eetu) oli paskonu mun uudelle paidalle. Jumalauta!! Niinkun että miksi? Kämpässä on pinta-alaa vaikka miten paljon, mutta juuri minun paidalle on paskottava!!! Meillä on Eetun kanssa ollut vähän erimielisyyksiä. Tavallaan vihasin häntä. (mutta paljastuikin, että Liisa on manipuloinut Eetua ja kertonut hänelle ilkeitä valheita minusta.) Kotimatkalla Eetu kuitenki teki aloitteen ja otti kädestäni kiinni. Ekaks vähän hämmennyin näin suorasta toiminnasta, mut sit tajusin, että hän yrittää vaan solmia sovintoa. Ei millään pahalla mutta Eetu on kuitenkin vähän kehitysvammanen. Tai jos rehellisiä ollaan aika paljonkin kehitysvammanen. Ei se ihan normaali koira ole. Ennen kotiin lähtöä, katsoimme MTVltä My super sweet 16 maratonia tuntikausia. Herää vaan kysymys , että missä olivat minun 16 vee bileet? tai missä mun synttärilahja-auto tai miksei kukaan vieny mua Pariisiin shoppaa mekkoa. Oon ehkä vähän katkera tästä. Se ruususeremonia, missä valitaan ketkä saa kutsun bileisiin, vaikutti myös mahtavalta idealta. Paikalla olivat Liisan kaikki sisarukset sekä minä.

Lauantaina töissä oli kauheaa. Olo oli kumman väsynyt, outoa. Musta on ihan ookoo jos tiputtaa kaikki lasit lattialle. Eikös ne sirpaleet tuo onnea? Liisa oli kaverillaan ja sai kun saikin kyydin onneksi kotiin, vaikkakin ihan törkeän myöhään. Se ei kuitenkaan haitannut. Olimme sopineet, että pidämme jo legendaksi muodostuneet kattilaboolibileet! Laitamme siis kattilaan limuja ja mehuja, ei missään tapauksessa alkoholia. Ystävämme Milla tuli kanssamme juhlistamaan kattilan öö no vaikka kauneutta. Koska kattilaboolista saa yllättävän paljon virtaa (johtuen mehujen sokereista)päätettiin vielä lähtee porukalla iltalenkille. Oli kyllä ikävää katsoa kuinka ihmiset olivat juoneet itsensä humalaan ja yrittivät baariin vielä pikkutunneilla. Kotimatkalla lenkiltä autoimme vanhan miehen kotiinsa ja annoimme iäkkäälle rouvalle tekohengitystä ennen ambulanssin saapumista. Pelastimme hänen henkensä. Aika ihanaa olla näin auttavaista porukkaa! Tavallaan ollaan siis sankareita.

Laitetaan tähän loppuun vielä vähän lenkkikuvia. Kyllä hiki virtasi.





>

-veera-

torstai 28. tammikuuta 2010

Tervehdys Maan asukas!

Hei Kaikki ihanat lukijat (kyllä me tiedämme, että joku surkea sielu tänne eksyy)!

Tämä on se päivä. Tänään alkaa uusi aikakausi internetin ihmeellisessä maailmassa. Liisan ja Veeran blogi saa ensimmäisen lukunsa! Perheen, ystävien ja randomtuttujen estelyistä huolimatta päätimme yhteisvoimin alkaa kirjoittamaan tätä blogia, joka kertoo meistä, elämistämme ja kaikesta hauskan hassusta hassuttelusta jota niissä harrastelemme. Tulevia postauksia tulee olemaan mm. muuttumisleikki, jossa muutamme jonkun rumanulkomuodon söpöksi kuten me, unikorneri, jossa kuvailemme näkemiämme unia ja analysoimme niitä. Luvassa on myös omia musiikki- ym. videoita, viikon ruokia, kilpailuja sekä kaikkia kivoja vinkkejä miten elää hassusti. Kuulostaa uskomattoman upealta ja kiinnostavalta. Eikö? Joo! ei. Joo! Jee!




Bongattiin nettisestä tälläinen hauska pikku kysely. Tämän avulla te, arvoisat lukijamme, voitte tutustua meihin hieman paremmin. Elämän tärkeimmät kysymykset siis:

Ketä oot?
Mie oon Liisa ja mulla on kavereita. Ehkä.

Onko sulla lempinimeä?
Lissu, Lisbet.

Missä asut?
Keskellä Suurta kaupunkia.

Mikä susta tulee isona?
Rikas ja tosi nätti.

Mikä on sun suosikkipuheenaihe?
Minä ja jotkut muut asiat.

Mitä harrastat? Askarteletko?
Harrastan joo just askartelemista ja sit kaikkee kivaa esim oleilua ja laulamista ja tanssia ja meditointia.

Mistä tykkäät maailmassa eniten?
Onnista ja Elmeristä.

Mitä tahtoisit synttärilahjaksi?
Mitä tahansa kimaltavaa ja kiiltävää ja hyväntuoksuista.

Kun oikein harmitaa, mkä saa sut paremmalle mielelle?
Ruoka, ostaminen, Bejeveled Blitz.

Mottosi? Elämänviisautesi?
Tulos tai ulos.

Lempi eläin?
Rämö

Kuinka tapasit Veeran?
Koulussa en tuntenut muita kuin ällöjä poikia ja halusin epätoivoisesti tutustua muihin tyttöihin. Veera oli siellä koulussa, mutta oli niin kaunis ja pelottava, etten uskaltanut mennä juttelemaan.. Onneksi hän kerran kotimatkalla alkoi puhumaan minulle. Yhteistä matkaa oli noin 50m. Senkään jälkeen en oikein uskaltanut lähestyä häntä, mutta muutaman päivän kuluttua ensikosketuksesta rohkaistuin ja pyysin hänet juhliin luokseni (keksin juhlat siinä samalla ja pakotin muutaman kaverin tulemaan)seuraavana viikonloppuna! Score! Siitä tämä ihmeellinen tarina sitten alkoi :)




Ketä oot?
Moikkis! Oon Veera ja oon kovin nuori ja söpö.

Onko sulla lempinimeä?
Tottelen aika montaakin nimeä ehkäpä Rytkistä eniten..sitten "vittuveeraa", ja vammastakin.

Missä asut?
Asun Liisaa vastapäätä täällä meno mestassa.

Mikä susta tulee isona?
No näkisin asian näin, että kehitän jonkun mahtavan keksinnön ja rikastun sen kautta. Realistinen idea kyllä vain!

Mikä on sun suosikkipuheenaihe?
Oon kova opiskelija joten vastaan että koulu. Ja yleensä tykkään puhua vaikkei olis mitään aihetta.

Mitä harrastat? Askarteletko?
Harrastan kellonaikoja. Oon tosi hyvä niissä. Askarrella en osaa. En varmaan ehtinyt mennä siihen jonoon, missä sitä taitoa jaettiin.

Mistä tykkäät maailmassa eniten?
No tehtäköön näin aluksi kaikille selväksi, että mulla on aika monta julkkispoikaystävää, kuten Ryan Reynolds, Zac Efron ja Taylor Lautner. Et ne on mun ja diggailen niistä aika paljonkin.

Mitä tahtoisit synttärilahjaksi?
No haluisin, kun mul on vappuna synttärit, että joku järkkäis mulle siistit bileet jossa olis joku kiva yllätysvieras. (ei sellanen, joka heittelee kaljapulloja keittiön ikkunasta pihalle.)

Kun oikein harmitaa, mkä saa sut paremmalle mielelle?
Kaija Koon biisit saa aina hyvälle tuulelle.

Mottosi? Elämänviisautesi?
Hauskaa vaikka väkisin! Mut jos on liian hauskaa ni äkkiä jalat alle ja lipettiin!

Lempi eläin?
Ei ainakaan Liisan koira eetu!

Kuinka tapasit Liisan?

No yksinkertasesti iskin Liisan kadulta. Lähestyin tosi viileesti ja hoidin homman kotia ja kuten näitte Lissu meni ihan sekasin musta. Ei tosin ole ensimmäinen ihminen. En itekään tuntenu koko paikkakunnalta,kun yhen ihmisen ja no potentiaalisten ystävien valinta oli yllättävän helppoa. Hyvin monet muut näytti dorkilta.



Näin! Tässä me siis olemme. Toivomme, että viihdytte seurassamme ja kommentoida saa vapaasti. Ei tosin mitään kauhean ilkeää, olemme niin kovin herkkiä. Emmekä juo viinaa, vaikka ilkeitä huhuja tästä on ollut liikkeellä, älkää uskoko mitään kuulemaanne!

Terveisin ystävänne Liisa ja Veera!